maanantai 3. joulukuuta 2012

Pentujen kuulumisia

Pennut matkustavat aina kun mahdollista pihalle korissa heti herättyään, syötyään ja välillä riehumisen lomassa. Hienosti pikkuiset ovat oppineet tekemään tarpeitaan ulos, toki sanomalehtiäkin kulutetaan.

Perheen kissoihin on tehty innolla tuttavuutta. Nuppu pitää viisaasti välimatkaa, Nipsu puolestaan antaa käpälää jos pennut käyvät liian tuttavallisiksi.

Kori on myös turvallinen nukkumapaikka ulkoilusta väsähtäneille.

Pihalla seikkaillaan ja tehdään kaivauksia.





Koko talo on valloitettu, aitauksessa ollaan enää vain öisin. Kanien asuttama sali on pentujen huvipuisto, meno on päätähuimaavaa kun penskat leikkivät takaa-ajoleikkejä ja levittelevät kanien heiniä ympäriinsä. Kuvassa pennut ovat löytäneet kylppäristä jännän lattiamopin.


 Ensimmäinen automatka tehtiin kaupunkiin koirien "mummolaan". Jälleen matkustettiin pyykkikorissa, matka sujui hyvin ja pennut olivat perillä kuin kotonaan. Mummolan Bambu -perhoskoira suhtautui pentuihin rauhallisesti, vaikkei tainnut ollakaan niistä kovin ihastunut...




Hilla on välillä toiminut leikkitätinä. Se on hoitanut oman osuutensa pentujen tapakasvatuksesta mallikkaasti, ei liene jäänyt kenellekään epäselväksi ettei Hillan ruokakupille tai mihinkään sen mielestä sille kuuluvaan ole pennuilla mitään asiaa...




Kuusi viikkoa

Aura



Viola





Pikkusisko





Pohjanpoika





Mesikämmen





Ruska

Pennuista Mesikämmen ja Viola etsivät vielä rakastavia koteja, mieluiten läheltä Etelä-Savoa. Toki kaikki tiedustelut huomioidaan.