Hyvästi Hilla

 Hillan vointi hiipui kevään aikana pikkuhiljaa. Juominen, pissiminen ja läähätys lisääntyivät ja Hilla lopetti koirannappuloiden syömisen. Verikokeista selvisi, että munuaisarvot olivat korkealla eikä siihen oikein järkevää hoitoa vanhalla koiralla ole. Hilla lopetettiin 14.6.2021 13 ja 1/2 vuoden ikäisenä. Meillä on nyt aika hiljaista. Pihalle ilmestynyt yksinäinen mustarastas tuo lohtua emännälle.

Tarmon jälkikasvu

Tarmo on hoitanut hommansa varsin tarmokkaasti. Viikon päästä ensimmäisestä mahdollisesta lasketusta ajasta Matilda synnytti VIISI karitsaa. Kaksi viimeistä syntyivät kuolleina. Eloon jääneistä Manta ja Mimosa ovat tomeria jytkäleitä, pikkuisen rääpäle -Maurin emo hylkäsi. Mauri asuu omassa häkissään, sillä emo yrittää niitata sen jos silmä välttää. Muutaman tunnin välein on käyty nostamassa Mauri vastahakoisen emon tissille ja ahdettu pullolla lisämaitoa. Mauri onkin tormistautunut kovasti ja on kuin lihapulla. Työtä tuollaisessa orvossa on enemmän kuin vauvassa, isäntä joutuu pari kertaa yössäkin painumaan navettaan Mauria syöttämään.

Viikon päästä oli Valman vuoro, ensimmäinen pässikaritsa Vilho oli syntynyt kun huomattiin synnytyksen alkaneen. Seuraavaa ei alkanut kuulua ja viimein emäntä rohkaistui kätilön hommiin. Iso karitsa oli tulossa häntä edellä, ilmeisesti siksi eivät supistukset olleet kunnolla alkaneet. Yhteisvoimin karitsa saatiin ulos, mutta oli vetänyt keuhkot täyteen limaa. Elvytysyrityksistä huolimatta iso mustavalkoinen pässikaritsa kuoli emännän käsiin. Heti perään syntyi uuhikaritsa Varpu joka yritti ylös jo kalvojen sisällä. Hetkessä se oli jo pystyssä ja imemässä. Valma on hoitanut pikkuisiaan äärettömän hyvin.

Parin yön päästä löytyi Maurin syöttöreissulla Fridan kolmoset, jotka se oli pyöräyttänyt ilman apua. Ruskeaa Fannia se ei siedä, mutta ei yritä tappaakaan. Kun suosikkikaritsat Floora ja Fiinu imevät, kiskoo Fanni maitoa takakautta ja emo ei huomaa mitään. Huolta aiheuttaa riittävä maidonsaanti, mutta sisukkaasti kolmoset näyttäisivät tissipaikoista taistelevan.

Talven kuulumisia

Iloista isänpäivää vietettiin Juustopentujen tapaamisen merkeissä. Paikalle pääsivät isä -Piehka, Vahti, Kete ja Sissi sekä tietysti Maisa ja Ruska. 

 Sissistä on kasvanut hienosti käyttäytyvä, rauhallinen koiraneiti. Eipä olisi uskonut siitä pienestä rähinöivästä riiviöstä! :)

 Vahti sen kun komistuu! On edelleen iloinen ja huoleton, isänsä kanssa ovat hyvät kaverit.

 Meidän tytöillä oli hauskat rallit Keten ja Nukan kanssa, haukku raikui!

 Marraskuussa saapui mäyränvärinen linjan 68. Tarmo -pässi sulostuttamaan uuhineitien elämää. Tullessaan Tarmo muistutti lähinnä Aku Ankasta tuttua alkuasukaspoika Torstaita... Ihmisen nähdessään se juoksi pitkin seiniä ja oli aika hupaisa ilmestys rastoissaan. Kooltaan oli suurinpiirtein puolet tyttölampaista. Ajan kuluessa Tarmo kesyyntyi niin että siitä tuli oikea äitin lellikki (siihen asti kunnes puskea jysäytti äitiä reiteen jolloin meinasi päätyä pääsiäispöytään), ihan syliin asti änkevä rapsuteltava.

 Poika on suuri eläinten ystävä. Ihmeen kärsivällisesti eläimet suhtautuvat pikkumieheen.

 Lunta oli tänä talvena ihan riittämiin. Kuvassa sertillä palkitun koiran oikeanlaatuinen turkki johon lumi ei tartu... Maisan ja Ruskan meno tyssäsi kun eivät lumipallojen takia pystyneet enää kävelemään. Rangaistusvangit istuvat suihkukaapissa odottamassa lumien sulattelua.

 Hilla hoiti syksyllä viimeiset mielikuvituspentunsa maitoa pursuten, valeraskauden jälkeen se steriloitiin. Emäntä hyvästeli sen mielessään leikkauspöydälle, mutta niin se vaan selvisi! Pari päivää oltiin tyytyväisiä että taisivat operoida yläpäätäkin kun sairashäkistä ei kuulunut pihaustakaan. Sitten kai pää ja kurkku selkeytyivät ja karvainen ovikello on toiminut taas vähintään entiseen malliin.

 Jänöstä on kasvanut hervottoman iso ja raisu poika! Pomppua se ei sulattanut ja siksi ovat eri häkeissä. "Jänö pääppä POMPIN!" hihkuu poika ja sitten päästetään jänö pomppimaan saliin. Jänö on ensimmäinen kani jolle on pitänyt tehdä katto aitaukseen. Pieni järktys oli kun kerran oli unohtunut hetkeksi vahtimatta, ja oli repinyt ihan kunnon reiän salin tapettiin. Yritettiin sitten lohduttautua että seinä näyttäisi olevan kunnossa, yhtään ei ole hirret lahonneet ainakaan siitä kohdasta... tulipahan sekin tutkittua! :)

Kunhan näistä päästään eroon niin lisää kaneja ei tule! Niinpä...

Mutta kun Pomppu näyttää NIIN yksinäiseltä. Pikkumiehen lempipuuhaa on kanien syöttäminen. Voisiko viidentoista vuoden kaninpidon jälkeen olla ilman kaneja? Jotain piristystä tarvittaisiin tähän synkeään syksyyn... Siispä sunnuntaiajelulta lähti mukaan herra Jänö!

Jänö pääsi eroon palleistaan, ja kuukauden päästä kokeillaan miten yhteiselo Pompun kanssa sujuu. Mainio pikku otus on tämä Jänö! :)

Hyvästit Murulle

 Muru haettiin meille kesällä 2008. Emäntä pyydysti sen vanhasta navetasta, jossa kesäasukkaan kanilauma oli "hieman" hallitsemattomasti lisääntynyt. Muru oli tullessaan likaisen ruskeankirjava, mutta paljastuikin lumivalkoiseksi albinoksi. Tutustuminen Sohvin kuoltua leskeksi jääneeseen Mörköön sujui hyvin. Mörkö istui kuljetuskopassa syömässä voikukkia. Muru ryntäsi koppaan Mörön taakse, jolloin Mörkö lopetti lehden jauhamisen. Sitten se jatkoi syömistä, ja yhdessä kanit elivät aina Mörön kuolemaan asti.

Jonkun aikaa Muru, Pomppu ja Pete elivät sopuisana laumana. Peten kuoleman jälkeen tytöt ajautuivat rajuun tappeluun, jonka jälkeen Muru ja Pomppu pidettiin erillään.

Kesän aikana Murun kunto pikkuhiljaa heikkeni. Se laihtui niin että mahtava kaulapussi hävisi melkein kokonaan. Viimeisinä viikkoina takapäästä hävisivät voimat, ja viimeisenä päivänä etujalatkaan eivät edes maton päällä oikein enää pitäneet. Viimeisenä iltana se jaksoi vielä mutustella voikukanlehtiä ja leipää. Varhain seuraavana aamuna se lähti Peten ja muiden kaniystävien luokse pilvenreunalle.

Ihana Mesikämmen

Kesän mukavimpia muistoja on Mesikämmenen eli Keten vierailu. Oli ihanaa nähdä miten hieno ja onnellinen koira pikku Mesikämmenestä on kasvanut! Kete nuuski sisällä kaikki paikat todella tarkkaan, mitä ei normaalisti tee kylässä olessaan. Myöskään komea koivennosto tuvan ovenpieleen ei kuulu tavallisiin tapoihin! :D Selvästi Kete siis muisti lapsuudenkotinsa.

Kete aloitti vierailun omatoimisilla lammaspaimennusharjoituksilla... Se paimensi haukkumalla, ja kiersi lampaiden ympärillä. Kete pysyi rauhallisena, aivan lopuksi intoutui hetken aikaa juoksemaan yhden lampaan kanssa puukasaa ympäri. Silloinkin tuli kutsuttaessa pois.

 Kovahermoiset lampaat eivät menosta paljoa hätkähtäneet. Matilda puisteli päätään siihen malliin että täältä pesee jos räksytät vähän lähempää!

 Keten urhoollinen "pikkuveli" Nuka oli hengessä mukana, kunnes sai tällin sähkölangasta. Sen jälkeen se istui hiljaa yleisön joukossa.

 Kete on hyvin samantyyppinen kuin Ruska, hoikka ja korkea. Luonnekin on kovin samanlainen, ystävällinen ja touhukas. Kotiväen mukaan ei ensimmäisen vuotensa aikana ollut pahemmin paikallaan... Tutulta kuulostaa!

"Olisi hauskaa riehua, jos ei jännittäisi niin paljon!" tuumii Ruska. Lopulta sisaruksilla oli ihan kivat leikit, ja Nukan kanssa jopa reviteltiin. Kaatosade ja joka suuntaan säntäävät koirat vähän vaikeuttivat kuvien ottoa. Taaskan äänet eivät valitettavasti välity, meteli oli korviahuumaava kun meidän tytöt ilmoittivat että MEIDÄN pihassa on vieraita koiria!!

 Kumpi olikaan kumpi...?

Ikäviä uutisia juustopentujen isästä

Juustopentujen isäkoira Piehka on saanut nyt yhdeksän vuoden iässä kolme epileptistyyppistä kohtausta. Kaksi ensimmäistä kohtausta tuli teepuuöljyä sisältäneen turkinhoitoaineen käytön jälkeen. Juuri kun ehdittiin huokaista helpotuksesta, että kohtaukset taisivat liittyä siihen, tuli uusi kohtaus usean oireettoman kuukauden jälkeen. Nyt Piehka on tutkittu (veri- ja virtsanäytteet, magneettikuva), ja mitään selittävää syytä ei ole löytynyt. Diagnoosina on, sukurasite huomioiden, epätyypillisen myöhään todettu idiopaattinen epilepsia.

Pentuhaaveet ovat nyt Ruskan ja muiden sisarusten osalta haudattu. Aloittelevalle kasvattajalle tällainen on kova säikäys, yrittäähän sitä miettiä parhaan mahdollisen yhdistelmän pentuetta suunnitellessaan. Piehkan lähisuku kuitenkin on ollut tiettävästi terve, ja Piehka itsekin tähän yhdeksän vuoden ikään asti. Toivotaan että ihana Piehka ja pentunsa saavat kuitenkin elää hyvää koiranelämää.

Lisää tietoa epilepsiasta esim. 
http://www.aisti.info/fin/neurologia/epilepsia.html
http://www.lappalaiskoirat.fi/?id=jalostus/epi_slk